"Yksi olut" tätä hetkeä olin odottanut. Tunsin syljen erittyvän suuhuni ja käsissäni pienen vapinan. Ensimmäinen olut on kuin seksiä harrastaessa sisääntyöntyminen, vatsanpohjassa tuntuu pientä kutinaa. Istahdin tutun baarini perimmäiseen nurkkaan josta oli näkymä kadulle. Tuo näkymä oli toiselta puolelta hiekan ja pölyn sävyttämä ja baarin puolelta tupakan savun harmaannuttama.
Päivä oli vasta vaihtunut iltapäivän puolelle ja minä istuin oluen kanssa baarissa, avoimena kaikelle. Baarissa ei ollut lisäkseni kuin muutama vakionaama jotka olivat siellä aina, kuuluivat jo kalusteisiin. Erottamaton osa baarin sisustusta. Tiesin kuitenkin että muutaman tunnin kuluttua baari alkaisi täyttyä, olihan kuitenkin viikonlopun alku ja jokainen vähääkään itseään kunnioittava mies tai nainen käy nollaamassa viikon paineet työstä, arjesta tai ihan vaan elämisen tuskasta. Musiikki soi hiljaa mutta sen verran juuri että tunnistin biisit. Ei kannata vielä haaskata kolikoitaan omille toivebiiseille.
Tilailin välillä kahvia ja hain tiskiltä iltapäivälehdet ja selailin niitä verkkaisesti. Jututin tuttua baarimikkoa Pekkaa. Olimme Pekan kanssa viettäneet muutamia todella hämyisiä reissuja, mutta emme kuitenkaan olleet ylimpiä ystävyksiä johtuen varmaan erilaisista arvoista elämässämme ja taustoista. Useamman oluen jälkeen alkoi baarikin olla ihan huomaamatta tupaten täynnä. "Onneksi olin tullut ajoissa" naureskelin mielessä. Suurin osa kuten olin arvellutkin oli juuri näitä tuttuja kasvoja joita näki lähes aina ja lähes samoilla paikoilla istumassa oluen kanssa.
Kotiin ei ollut kiirettä, kuten minulla ei koskaan ennenkään. Pidin vapaudestani ja sitä ei voisi hinnoitella. Olin elänyt sen osion elämässäni jossa rakensin kotia ja vaalin perusarvoja ja mitä jäi käteen? Ei mitään, mutta sain kuitenkin jotain sellaista jota ei rahalla saa. Lähes tulkoon täydellisen vapauden tunteen. Ulkona alkoi jo pimentymään ja baarin mainosvalot tuntuivat kirkkaampina silmissäni. Ilma alkoi täyttyä savusta ja metelistä. En kuullut kenenkään puhetta vaikka baari oli täynnä ihmisiä puhumassa toisilleen, kaikki oli yhtä massaa perjantain hurmoksessa ja minä sen mukana.
Tiskiltä ikkunanurkkaustani lähestyi kiharatukkainen nainen pienet silmälasit silmillään. Hän ei ollut lähelläkään minun ikääni, ehkä ennemminkin hän pystyisi olemaan ikänsä puolesta äitini. Mutta hän oli pukeutunut nuorekkaasti nahkatakkiin ja kireään toppiin jonka kaula-aukosta hänen melko suuret rintansa yrittivät ulos. Jalassa hänellä oli kireät farkut ja kiitävät tylppäkärkiset bootsit. Hän oli kaikella tapaa sopusuhtaisen kokoinen. Askel askeleelta hän lähestyi nurkkausta, matkalla hän jutteli ihmisten kanssa aivan kuin tuntisi heidät paremminkin. Mietinkin että jos hän tuntee täältä porukkaa niin hänen on täytynyt olla täällä useasti. Itsekin vietin paljon aikaa kyseisessä baarissa mutta tätä naista en muistanut.
"Voinko istua tähän?" Hän osoitti tyhjää baarijakkaraa joka oli vieressäni. "Ole hyvä vain" totesin ja mittailin häntä nousuhumalaisille katseellani. Katsoin hänen rintojaan ja hieman pakotettuna nostin katseeni hänen silmiinsä ja hymyilin leveästi. Nainen vastasi hymyllään takaisin. Keskityin omaan olueeni ja seurailemaan baarin tapahtumia. Humalan hurmos nosti tunnelmaa ja meteliä. Pekka kovensi jukeboxin volyymia jonkun asiakkaan toiveesta.
"Nyt on hetki" ajattelin ja kävin laittamassa jukeboxiin rahaa. Valitsin pari The Doorsin biisiä soimaan. Sopivat hyvin tähän nousuhumalaiseen sekavaan oloon, jota olin jo pohjustanut usean oluen ja kahvikupillisen voimin. "Hyvää musaa" Nainen totesi. "Joo, pidän Doorsista" vastasin takaisin ja tyhjensin tuoppini. "Otatko jotain, olen menossa tilaamaan itselleni juotavaa?" Nainen kysyi. "No, mikäs siinä. Yksi kylmä olut".
"Tästä ei taas hyvä seuraa" pohdin oluen turvottamilla aivoillani. Hetken päästä sain tuopin kylmää olutta eteeni. Tuoppi hikoili baarin kuumuudessa ja pienet kuplat tanssivat ylöspäin tuopissa. Nostin tuopin silmieni eteen ja katselin baaria kuplien läpi. Huvituin hieman miltä maailma näyttikään tuosta näkökulmasta.
"Teija, moi" hän tarjosi kättään. "Moi Teija" esittäydyin. "Niin ja kiitos oluesta" jatkoin samaan hengen vetoon. Hän nyökkäsi ja hymyili takaisin. Teija kertoi juuri saapuneensa jostain etelä-euroopasta työmatkaltaan. Istuimme samoilla paikoilla lähes koko sen ajan mitä olimme baarissa. Haimme vuoronperään olutta toisillemme. Usean kylmän oluen jälkeen juominen alkoi tökkimään ja tunsin että tarvitsen hieman raitista ilmaa. Ihmispaljous ja sankka tupakan savu sumensi aivoni oluen ohella. "Tartten raitista ilmaa ja ajattelin lähteä ulos" Vinkkasin Teijalle ja puin takkia päälleni. "Odota lähden mukaan" Teija totesi ja tyhjensi muutamalla huikalla oluensa. Hivuttauduin ulko-ovea kohti baarin peränurkasta ja väistelin nousuhumalassa olevia ihmisiä. Moikka Pekkaa lähtiessäni ja pyysin välittämään terveisiä tutuille. Pekka hymyili vinosti ja iski silmää. Jatkoin matkaani kohti ulkoilmaa joka tuntui iäisyydeltä. Tuntui kuin keuhkot olisi revennyt irti kun vedin raitista ilmaa sisääni. Mikä helpotus huokasin. "Olisikohan tupakoimattomille ihmisille mahdollista saada baariin happipullot?" pohdin mielessäni. Tunsin hetken päästä käden olkapäälläni. Nostin katsettani ja Teija nojaili hymy huulillaan vieressäni. "Tuliko huono olo" hän kysyi. "Ei ollenkaan, mutta välillä pitää saada raitista ilmaa" sain sanottua syvään hengittelyn ohessa. "Lähdetkö luokseni juomaan lasillisen? Asun tässä ihan vieressä" Teija houkutteli. Katsoin Teijaa ja ajattelin taas sen tapahtuvan. En osaa sanoa ei. "Mikäs siinä, juominen kuulostaa aina hyvälle" Naurahdin Teijalle. Kävelimme vierekkäin viereiseen kortteliin loivaa katua ylös. Raitis ilma sai minuun uutta elinvoimaa ja tunsin kuinka virkistyin. Saavuimme melko uuden kerrostalon rapun eteen josta nousimme hissillä ylimpään kerrokseen. Teija avasi asuntonsa oven ja eteeni avautui todella tyylikkäästi kalustettu uusi huoneisto. Huonekalut olivat harmaata sävyä ja olohuonetta koristi isot ikkunat josta näki kaupungin ylle. Teija heitti takkinsa tuolin selkänojalle ja meni laittamaan stereot päälle. Seurasin sivusilmällä hänen puuhailujaan. Lähinnä tuijotin hänen isoja rintojaan joiden nännit näkyivät pystyssä topin läpi. Teija tanssahteli musiikin tahdissa keittiöön. Riisuin oman takkini tuolille ja istahdin nojatuoliin katselemaan kaupunkia suurista ikkunoista. "Ole hyvä" Teija ojensi minulle kirkkaan lasin jossa oli joitan tummanpunaista nestettä. "Hyvää viiniä" Totesin vaikka en tiennyt paskaakaan viineistä. "Kiitos, toin sitä tuolta Kreikasta tullessani" Teija kommentoi. Teija seisoi edessäni ja pääni oli hänen alapäänsä korkeudella. Tarkastelin häntä kokonaisuudessaan. Ikäisekseen hän oli todella pantavan näköinen nainen.
"En halua olla vaan pelkkä pano" Teija sanoi. Nostin katseeni hänen silmiinsä ja hymyilin "Kukapa meistä sellaista haluaisi" Sanoin hänelle. Pieni hiljaisuus laskeutui, tyhjensin lasin nopsaan ja ajattelin poistua jatkamaan johonkin lähimpään baarin juomista. Teija kuitenkin istui syliini hajareisin ja kaivoi toisen rinnoistaan ulos topista. Hän asetteli sitä kaksi käsin suutani kohti ja kysyi "Voisinko olla äitisi, saat tästä imeä vähän rintaa?" En vastannut hänelle vaan haukkasin hänen leipälautasen kokoisen nännin suuhuni ja suljin silmäni. Tunsin hänen ihonsa tuoksun sieraimissani joka sekoittui vasta juotuun punaviinin makuun. Tunsin nännin kovettuvan entisestään suussani. Teija kallisti päätään taaksepäin ja huokaisi. Siirsin käteni hänen pakaroilleen ja nostin hänet pois sylistäni. Teija laittoi rintansa takaisin toppiin ja siirsi kätensä kaulalleni. Hän suuteli minua suulle. Katsoin häntä hieman hämillään ja tunsin oloni sanattomaksi. Hymyilin väkinäisesti ja otin takkini tuolilta. Heitin rotsin niskaani ja astelin kohti eteistä. Teija seisoi paikoillaan olohuoneessa hymyillen. Tilanteen outous oli selvittänyt humalan huuruisen pääni kerrasta. Nauroin mielessäni mutta ilmeettömänä laitoin kenkiäni jalkaan. Käännyin Teijaan päin "Nähdään" sanoin. Teija jatkoi hymyilyään ja totesi että "Nähdään kaunispoika" Astuin ovesta ulos aivot nollilla. En osannut ajatella mitään. Menin ensimmäiseen baarin joka tuli vastaani ja tilasin oluen. Mietin olut edessäni että kenellä näin voi käydä, miksi juuri minä? Mitä ihmettä äsken oikein tapahtui?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
ihan ok
ei vaan viihdy
liikaa jotain ja liian vähän "pekkaa"
Lähetä kommentti